Mainos
Mainos

Kahakka ISAF-leirissä Afganistanissa

Tukikohdassa on myös suomalaisia, jotka ovat kuitenkin turvassa.

Mielenosoittajat ovat tänään hyökänneet Luoteis-Afganistanissa toimivien norjalaissotilaiden Maimanan kaupungissa sijaitsevaan tukikohtaan. Mielenosoittajat ampuivat tukikohtaa käsiaseilla sekä heittelivät käsikranaatteja, kiviä ja polttopulloja.

Norjalaiset vastasivat hyökkäykseen käyttämällä kyynelkaasua ja ampumalla varoituslaukauksia.

Paikallisviranomaisen mukaan välikohtauksessa kuoli neljä mielenosoittaja ja viisi muuta haavoittui. Lisäksi levottomuuksissa loukkaantui viisi norjalaista rauhanturvaajaa. Tukikohdassa olleet kymmenen suomalaista rauhanturvaajaa eivät vahingoittuneet kahakassa.

Koko päivän jatkuneen mielenosoituksen takia paikalle lähetettiin vahvistusjoukkoja. Brittiläinen sotilasosasto tuli paikalle iltapäivällä ja kaksi Afganistanin armeijan osastoa tulee alueelle myöhemmin tänä iltana ja huomisaamuna. Paikalliset viranomaiset lähettivät alueelle myös poliisijoukkoja.

Paikalla on alueelta saatujen tietojen mukaan 200-300 mielenosoittajaa. Hyökkäyksen kohteena olevassa alueellisen jälleenrakennusjoukkueen esikunnassa palvelee suomalaisia, norjalaisia ja englantilaisia rauhanturvaajia sekä siviilityöntekijöitä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme