Mainos
Mainos

Kaikki mielenosoittajat vapautettu Kööpenhaminassa

Mielenosoittajien joukossa oli myös kahdeksan suomalaista. Pidätetyistä nuorista sata oli alaikäisiä.

Kööpenhaminan poliisi on vapauttanut kaikki 436 mielenosoittajaa, jotka pidätettiin eilen. Joukossa oli myös kahdeksan suomalaista.

Mielenosoittajat vaativat uutta nuorisotaloa Kööpenhaminassa puretun tilalle. Mielenosoittajien ja poliisin välille syntyi eripuraa kulkueen reitistä, ja mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi. Poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoituksen hajottamiseksi.

Poliisi otti kiinni yhteensä 436 mielenosoittajaa, mikä on suurin Kööpenhaminassa kerralla pidätettyjen määrä. Heidän joukossaan oli kahdeksan suomalaista. Muut ulkomaalaiset olivat Saksasta, Norjasta, Ruotsista, Hollannista, Puolasta ja Turkista. Alaikäisiä kiinniotetuista oli sata.

Mielenosoituksen järjestäjät arvostelivat pidätysoloja. Nuorten piti istua kädet sidottuina kylmällä lattialla, jotta poliisi pystyi ylläpitämään järjestystä. Pidätetyillä ei ollut järjestäjien mukaan mahdollisuutta käydä WC:ssä.

Poliisi vahvisti, että nuoret istuivat sidottuina poliisiasemalla ja etteivät he saaneet vaihtaa kuivia vaatteita.

(MTV3-STT-Ritzau)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme