Mainos
Mainos

Kaivoksen tapahtumat jäävät ikuiseksi salaisuudeksi?

Maailman katseet ovat nyt kääntyneet Chileen, jossa muutaman tunnin kuluttua aloitetaan kaivosmiesten pelastustyöt.

Kaivoksen ympäristö on täyttynyt paitsi kaivosmiesten läheisistä, niin myös mediasta, joka janoaa kuumeisesti kaivosmiesten kertomuksia.

Chilessä paikalla olevan MTV:n toimittajan Janne Hopsun mukaan toimittajat saattavat kuitenkin pettyä haastateltavia jahdatessaan.

- Uutiskanava CNN:n mukaan kaivosmiehet ovat tehneet yhteisen vaitiolosopimuksen, etteivät he koskaan kerro julki siitä mitä kaivoksessa on tapahtunut, sillä kaivosmiesten silmissä koko pelastusoperaatio on alkanut näyttää tosi-tv ohjelmalta, Hopsu kertoo.

Mediahuomion ohella kaivosmiesten elämään on odotettavissa paljon muitakin muutoksia.

Chileläinen monimiljonääri on esimerkiksi luvannut kaivosmiehille käteistä ja lukuisia muitakin lahjoituksia on luvassa

- Miehet saavat myös lahjoituksina elektroniikkaa ja heidät viedään Espanjaan matkalle katsomaan jalkapalloa. Ja koska Chile on viinintuottajamaa, niin luonnollisesti he saavat lahjaksi myös viinejä, Hopsu kertoo.

(MTV3)

Seuraa livelähetystä MTV3 Katsomossa:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme