Mainos
Mainos

Kaksi amerikkalaissotilasta sai surmansa Irakissa

Kaksi Yhdysvaltain armeijan sotilasta on saanut surmansa viime yönä erillisissä välikohtauksissa Irakissa, kertoi armeijan edustaja tänään.

Yksi sotilas kuoli ja toinen haavoittui Tikritissä, kun armeijan saattuetta ammuttiin singoilla. Tikrit on Irakin entisen diktaattorin Saddam Husseinin kotikaupunki.

Mahmudiyahissa Bagdadin eteläpuolella puolestaan yksi sotilas kuoli väijytyksessä. Aiemmin kerrottiin, että kaupungissa olisi kuollut kaksi sotilasta.

Lisäksi Ramadissa, Fallujassa ja Baladissa amerikkalaisten asemia ammuttiin kranaateilla, mutta iskuissa ei tiettävästi loukkaantunut kukaan.

Fallujan poliisit uhkasivat erota

Irakin poliisi vaati tänään Yhdysvaltain joukkoja lähtemään Fallujan kaupungista ja uhkasivat erota kahden päivän kuluttua, mikäli vaatimukseen ei suostuta. Poliisien mukaan amerikkalaisjoukkojen oleskelu provosoi paikallisia väkivaltaan.

-Pystymme puolustamaan näitä kohteita, Fallujan poliisipäällikkö Riyadh Abdel-Latif sanoi. -Amerikkalaisten läsnäolo saattaa meidät vaaraan. Pyysimme heitä lähtemään jo puolitoista kuukautta sitten, Riyadh valitti.

Presidentti George W. Bush myönsi torstaina, että Yhdysvalloilla on turvallisuusongelmia Irakissa. Hän kuitenkin vakuutti armeijan joukkojen selvittävän tilanteen ja pysyvän tiukkana asian suhteen. -Vie kauemmin kuin 90 tai 100 päivää, jotta ihmiset huomaisivat vapauden tuomat suuret ilot ja sen mukanaan tuomat velvollisuudet, Bush arvioi.

Järjestäytynyttä toimintaa

Yhteensä jo 31 amerikkalaissotilasta on kuollut levottomuuksissa Irakissa toukokuun alun jälkeen. Tuolloin presidentti George W. Bush julisti sotatoimet Irakissa virallisesti päättyneiksi.

Yhdysvallat on syyttänyt hyökkäyksistä Saddamin turvallisuuspalvelun jäänteitä, mutta irakilaislähteiden mukaan maassa toimii laaja vastarintaliike miehittäjiä vastaan.

Tänään itsestään ilmoitti ryhmä, joka kutsuu itseään Irakin kansallis-islamilaiseksi vastarintaliikkeeksi. Tv-kanava al-Jazeeralle lähettämässään viestissä ryhmä sanoi olevansa sotilaita vastaan tehtyjen hyökkäysten takana. Viestin mukaan ryhmällä ei ole yhteyksiä Saddamiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme