Mainos
Mainos

Kaksi kerrostalopaloa ajoi ihmisiä evakkoon Etelä-Ruotsissa

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut paloissa. Palojen syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Kymmeniä asuntoja vaurioitui viime yönä Malmössä raivonneessa kerrostalopalossa. Sitkeä palo saatiin hallintaan vasta aamulla.

Palo syttyi viisikerroksisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa puolenyön aikoihin. Kun palomiehistöt saapuivat paikalle, roihusi palo jo valtoimenaan. Sammutustöitä vaikeutti kova tuuli.

Noin 70 asukasta evakuoitiin rakennuksesta. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut palossa.

Vain vähän ennen Malmön paloa roihusi seitsenkerroksinen kerrostalo Landskronassa Etelä-Ruotsissa. Palo saatiin kuitenkin sammutettua yöhön mennessä. Yli sata ihmistä evakuoitiin liekkien tieltä.

Pahimmillaan tulessa oli talon koko ullakkokerros, ja liekkejä näkyi myös alempana viidennen kerroksen parvekkeella. Lopulta kuitenkin vain kaksi asuntoa vaurioitui ullakkokerroksen lisäksi.

Poliisin mukaan palojen syttymissyytä ei vielä tiedetä.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme