Mainos
Mainos

Kaksi pidätetty epäiltyinä kuolemantuottamuksista – 29 ihmistä kuoli tuhoisassa kerrostalopalossa Etelä-Koreassa

Etelä-Korean poliisi on pidättänyt kaksi henkilöä liittyen kerrostalopaloon, jossa kuoli 29 ihmistä viime viikolla. Pidätettyinä ovat kiinteistön omistaja ja sen toimitusjohtaja.

Pidätettyjen uskotaan laiminlyöneen useita turvallisuusseikkoja, kuten uloskäyntien esteettömyyden ja sammutusjärjetelmien huollon. Kiinteistön omistajaa epäillään paloturvallisuusmääräysten laiminlyonnistä ja useasta kuolemantuottamuksesta. Myös toimitusjohtajaa epäillään kuolemantuottamuksista.

Viime torstaina Jecheonin kaupungissa kahdeksankerroksinen kerrostalo paloi lähes kokonaan. Tuli levisi alakerroksesta talon kaikkiin rakenteisiin. Kerrostalossa oli muun muassa kylpylöitä, ravintoloita ja kuntosaleja.

– Sprinklerijärjestelmä akennuksen ensimmäisessä kerroksessa ei tominut kunnolla, kun palo syttyi, sanoi nimettömänä pysytellyt poliisi uutistoimisto Reutersille.

Hänen mukaansa palo ei olisi levinnyt niin nopeasti, jos järjestelmä olisi ollut kunnossa.

Uutistoimisto Yonhapin julkaisemat kuvat näyttävät, miten toisen kerroksen porraskuilussa oli esimerkiksi hyllykköjä ja muita tavaroita.

– Toisen kerroksen hätäuloskäynnin edessä oli metallinen hyllykkö ja muita sekalaisia tavaroita, Reutersin haastattelema poliisi kertoi.

Jos miehet tuomitaan teoista, rangaistuksena voi olla enintään viisi vuotta vankeutta tai noin 13 500 euron arvoiset sakot.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme