Mainos

Kymmeniä ihmisiä kuoli kahdessa pommi-iskussa Kabulissa

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa räjähti tiistaina kaksi pommia parlamentin lähellä. Iskussa kuoli viranomaisten mukaan ainakin 30 ihmistä ja yli 70 haavoittui. Monet haavoittuneista saivat vakavia vammoja, joten kuolonuhrien määrä todennäköisesti kasvaa.

Ensimmäisen pommin räjäytti itsemurhapommittaja, joka liikkui jalan, ja toinen oli autopommi. Iskut tapahtuivat keskellä iltapäiväruuhkaa.

Taleban ilmoittautui iskun tekijäksi. Taleban on jatkanut iskujaan viime aikoina, vaikka sillä on yleensä ollut tapana keskeyttää iskut talveksi. Taistelujen odotetaan kiihtyvän taas keväällä. Yritykset käynnistää Afganistanin rauhanneuvotteluja ovat epäonnistuneet.

Tällä hetkellä on epäselvää, millaista politiikkaa Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump aikoo harjoittaa Afganistanissa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot