Mainos
Mainos

Kaksitoista maata perustivat hybridiosaamiskeskuksen – Donald Trumpkin mainitsi keskuksen Sauli Niinistölle

Eurooppalaisen hybridiosaamiskeskuksen toimenkuva on tuottaa strategista analyysiä. Mukana on kaksitoista maata ja Nato sekä EU ovat olleet tiiviisti mukana keskuksen valmistelussa. 

– Me emme pura kyberpommeja, meillä ei ole omaa aseistusta, meiltä ei lähde joukkoja mihinkään eikä täältä tehdä vastaiskuja, luettelee keskuksen johtaja Matti Saarelainen.

Toimintansa aloittavaa keskusta on suitsutettu korkealta taholta konkreettisena askeleena Naton ja EU:n yhteistyössä.

Jopa presidentti Donald Trump mainitsi keskuksen presidentti Sauli Niinistön Yhdysvaltain-vierailun yhteydessä. Keskuksessa on myös käynyt huomattava joukko ulkomaisia vierailta.

Suureen kansainväliseen huomioon nähden seitsemän hengen sihteeristö vaikuttaa vaatimattomalta. Saarelaisen mukaan kyse on kuitenkin vain ytimestä, joka tukeutuu monikansallisiin asiantuntijaverkostoihin ja edistää hybridiuhkien torjuntaa muun muassa tutkimuksen ja koulutuksen avulla.

Venäjä-tuntija tutkimusjohtajaksi

Saarelaisen lisäksi sihteeristöön on värvätty muun muassa Hanna Smith keskuksen tutkimusjohtajaksi. Helsingin yliopistossa työskennellyt Smith on tunnettu Venäjä-asiantuntija.

Yhtä brittiä lukuun ottamatta sihteeristö koostuu tällä hetkellä yksinomaan suomalaisista. Saarelainen odottaa keskuksen resurssien vähitellen kasvavan nimenomaan Suomen ulkopuolelta tulevan tuen ja henkilöstöresurssien myötä.

Hybridikeskuksen varsinaisiin työtiloihin Helsingin Sörnäisissä ei toimittajia ainakaan vielä perjantaina päästetty, mutta ne eivät kuulemma poikkea tavanomaisesta toimistosta.

Helsingissä järjestetään ensi viikolla hybridiosaamiskeskuksen toiminnan aloittava seminaari, jossa myös EU:n ja Naton korkean tason edustajat ovat mukana.

Viralliset avajaiset ovat vuorossa 2. lokakuuta. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme