Mainos
Mainos

Kalifornian palojen sammutus jatkuu ensi viikkoon

Kalifornian metsäpalot ovat levinneet jo 3000 neliökilometrin suuruiselle alueelle. Suurin osa tulipaloista on kuitenkin saatu hallintaan.

Kalifornian metsäpalojen toivotaan talttuvan ensi viikolla.

Etelä-Kaliforniassa riehuvien metsä- ja maastopalojen sammuttaminen vie vieläkin ainakin viikon, jos sää pysyy palojen sammuttamisen kannalta suotuisana, alueen palolaitoksen edustaja arvioi tänään. Alueella raivoavista 17 erillisestä palosta 16 on jo saatu hallintaan. Palot roihuavat vyöhykkeellä, joka ulottuu Meksikon rajalta Los Angelesin pohjoispuolelle.

Tuli riehuu edelleen valtoimenaan Los Angelesista itään sijaitsevalla San Bernardinon vuoristoalueella, missä se on tuhonnut kokonaisia taajamia. 350 rakennusta on tuhoutunut, niiden joukossa Hollywood-tähtien ylellisiä loma-asuntoja. Sammutustöissä on vajaat 15 000 palomiestä.

Tuli on pyyhkäissytä tähän mennessä 3000 neliökilometrin suuruisen maa-alueen halki ja tuhonnut kaikkiaan vajaat 3200 rakennusta. Palo on vaatinut 20 ihmisen hengen Etelä-Kaliforniassa ja kahden ihmisen hengen Meksikon puolella. Evakkoon on joutunut lähtemään 100 000 henkeä.

Kalifornian tuleva kuvernööri Arnold Schwarzenegger ylisti eilen palopaikalla käydessään sammutustöihin osallistuvien palomiesten rohkeutta.

-Esitin elokuvissani sankaria, mutta palomiehet ovat tosisankareita, hän sanoi käytyään San Bernardinon paloalueella.

(MTV3-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme