Mainos
Mainos

Kaliforniassa ammutun isä piti raivoisan puheen: "Tämän asehulluuden on loputtava!"

Eilisessä Kalifornian ammuskelussa kuolleen pojan isä on pitänyt tunteikkaan tiedotustilaisuuden poliisiaseman edessä.

20-vuotias Christopher Martinez sai surmansa, kun ampuja tappoi hänet kesken kauppareissun. Lisäksi ampuja surmasi viisi muuta ennen kuin otti hengen itseltään.

Martinezin isä esiintyi raivokkaana mutta surun murtamana.

– Poikamme Christopher ja kuusi muuta ovat kuolleet. Tällaista ei usko tapahtuvan ennen kuin se osuu omalle kohdalle, isä sanoi.

Isä nieleskeli kyyneliään, mutta raivo äänessä kasvoi, kun hän puhui Yhdysvaltain aselaista.

– Puhutaan oikeudesta omistaa ase. Missä oli Chrisin oikeus elää? Milloin tarpeeksi moni ihminen sanoo, että tämän hulluuden on loputtava, ettei meidän tarvitse elää näin? Aivan liian moni ihminen on kuollut.

– Miksi Chris kuoli? Hän kuoli pelkurimaisten, vastuuttomien poliitikkojen ja NRA:n (kansallisen kivääriyhdistyksen) takia.

Isä lopetti puheensa painokkaasti sanomalla:

– Meidän pitää sanoa itsellemme: EI! Enää! Yhtäkään!

Puheensa päätteeksi isä purskahti itkuun ja vajosi polvilleen.

Uutiskanava CNN:n mukaan ampuja Elliot Rodger oli paikallinen opiskelija. Hänen isänsä on tunnettu elokuvaohjaaja Peter Rodger, joka on muun muassa toiminut apulaisohjaajana suositussa Nälkäpeli-elokuvassa.

Perhe oli ollut huolissaan Elliotin mielenterveydestä jo aiemmin, mutta kotikäynnillä viranomaiset olivat nähneet "kohteliaan ja sydämellisen miehen".

Elliot Rodger julkaisi ennen veritekoaan videon YouTubessa, jossa hän vannoo kostoa hänet torjuneille naisille.

Rodgerin perhe on välittänyt lakimiehensä kautta syvän osanoton uhreille.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme