Mainos

Kanadan poliisi esti ystävänpäivän joukkomurhan

Kanadan poliisi kertoo estäneensä mahdollisen joukkomurhan Halifaxissa Kanadassa. Poliisin tietojen mukaan 19-vuotias kanadalaismies ja 23-vuotias amerikkalaisnainen olivat aikeissa mennä lauantaina julkiselle paikalle ja ampua niin monta ihmistä kuin mahdollista ennen kuin tappavat itsensä.

Amerikkalaisnainen pidätettiin Halifaxin lentokentällä perjantaina. Hän on poliisin mukaan tunnustanut suunnitelleensa verilöylyä. Kanadalaismies teki itsemurhan kotonaan ennen kuin hänet saatiin pidätettyä.

Surmatöiden suunnittelussa saattoivat olla osallisena myös 20- ja 17-vuotiaat miehet, jotka niin ikään pidätettiin. Pidätysten yhteydessä takavarikoitiin rahaa ja aseita.

Poliisi pääsi nelikon jäljelle vihjeen avulla. Joukkomurha-aikeet eivät poliisin mukaan liittyneet terrorismiin.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot