Mainos
Mainos

Kanadassa 15 kuollut lihassa levinneeseen listerioosiin

Lihatuotteissa levinnyt listeriabakteeri on tappanut 15 ihmistä Kanadassa. Maan terveysviranomaiset kertovat yhteensä 26 ihmisen sairastuneen bakteerin aiheuttamaan listerioosiin. Lisäksi 29 muun epäillään saaneen tartunnan. Viranomaiset odottavat tautitapausten määrän kasvavan.

Uhreista seitsemän on kuollut listerioosiin. Viiden muun elimistöstä löytyi listeriabakteereja, mutta kuolinsyytä tutkitaan vielä.

Bakteeri on jäljitetty Maple Leaf Foods -yhtiön tehtaille Torontoon. Yhtiö arvioi, että bakteerin kulkeutumisreitti tuotantolinjalle on vaikea selvittää. Tehdas on toistaiseksi suljettu ja sen valmistamat tuotteet vedettiin pois kaupoista viime viikolla.

Listerioosin aiheuttaa listeria-bakteeri. Listerioosi on vaarallinen etenkin heikosta immuunijärjestelmästä kärsiville ja raskaana oleville naisille. Terveet ihmiset sairastuvat harvoin vakavasti.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme