Mainos
Mainos

Kanojen häkkikiellon voimaantuloa ei lykätä

Jos kanojen häkkikieltoa ei laiteta ajoissa täytäntöön, Euroopan komissio uhkaa jäsenvaltioita seuraamuksilla.

Terveys- ja kuluttaja-asioista vastaavan komissaari John Dallin mukaan komissio ei aio lykätä käyttökiellon voimaantuloa eikä epäröi aloittaa rikkomusmenettelyjä, jos kieltoa ei noudateta. Munivia kanoja ei saa pitää varustelemattomissa häkeissä 1. tammikuuta 2012 eteenpäin.

Dalli muistutti maatalousneuvoston kokouksessa viime viikolla, että poliittinen päätös vanhanmallisten häkkien käyttökiellosta tehtiin jo vuonna 1999.

– Kaksitoista vuotta on kulunut, mutta tilanne on joissakin jäsenvaltioissa yhä epätyydyttävä. Seuraukset eläinten hyvinvoinnille ovat todellisia, ja markkinoiden vääristymisen riski on suuri. Tilanne uhkaa lainsäädännön noudattamiseksi jo tehtyjä toimia ja investointeja ja heikentää kuluttajien luottamusta. Tämä ei ole hyväksyttävää, Dalli jyrähti.

Lisäksi Dalli ilmoitti, että komission tarkastusyksikön eli elintarvike- ja eläinlääkintätoimiston asiantuntijat aloittavat tarkastuskäynnit jäsenvaltioihin tammikuussa 2012.

Virikkeet vastaavat kanojen tarpeita

Virikehäkkeihin ja vapaisiin tuotantotapoihin siirtyneissä jäsenmaissa on pelätty, että kielletyt häkkimunat horjuttavat kananmunien markkinahintoja vuoden vaihteen jälkeen. Ainakin Suomi, Ruotsi, Saksa, Luxemburg, Iso-Britannia ja Itävalta ovat ilmoittaneet noudattavansa häkkikieltoa täysin.

Vanhojen häkkien korvaamista muilla menetelmillä perustellaan sillä, että näin pystytään paremmin ottamaan huomioon eläinten biologiset ja käyttäytymistarpeet. Kanoilla on varustelemattomissa häkeissä vähemmän elintilaa kuin varustelluissa, ja lisäksi niistä puuttuvat rakenteet, kuten pesä tai orsi, joiden ansiosta kanojen olot ovat paremmat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme