Mainos

Kansa mellakoi Hondurasin kaduilla – Amerikan valtioiden järjestö: Maassa järjestettävä uudet vaalit

Amerikan valtioiden järjestön mukaan Keski-Amerikan Hondurasissa pitää järjestää uudet presidentinvaalit sääntövirheen vuoksi. Vaalilautakunta julisti istuvan presidentin Juan Orlando Hernandezin vaalien voittajaksi.

Tuomioistuimen mukaan Hernandez voitti vastaehdokkaansa Salvador Nasrallan 1,53 prosenttiyksiköllä. Oppositio on syyttänyt vaaleja vilpillisiksi ja maassa on protestoitu nykyhallintoa vastaan.

Mielenosoitukset ovat paikoin yltyneet mellakoinniksi. Levottomuuksissa on kuollut ihmisiä, mutta kuolleiden tarkasta määrästä ei ole tietoa.

Maassa järjestettiin presidentinvaalit kolme viikkoa sitten. Hondurasin perustuslain mukaan istuva presidentti ei saisi pyrkiä jatkokaudelle. Hernandezin konservatiivipuolueen mukaan laki kuitenkin kumottiin korkeimman oikeuden päätöksellä vuonna 2015.

Amerikan valtioiden järjestön mukaan vaalitulos on ristiriidassa lain kanssa. Järjestön vaalitarkkailijoiden mukaan ei voida kuitenkaan osoittaa, että vaalitulosta olisi tarkoituksellisesti manipuloitu.

Myöskään EU:n vaalitarkkailijoiden mukaan äänestyksen uudelleenlaskennassa ei ilmennyt poikkeavuuksia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot