Mainos
Mainos

Kansainvälisillä lennoilla kosmista säteilyä

Kansainvälisillä lennoilla työskentelevät ihmiset altistuvat radioaktiiviselle säteilylle kolme kertaa enemmän kuin ydinvoimalaitoksen henkilökunta, kertoi japanilainen Mainichi Shimbun -lehti tänään.

Kuusi vuotta kestäneen tutkimuksen mukaan yli 700 tuntia vuodessa lentävät saavat kosmista säteilyä keskimäärin kolmen millisievertin verran, kun ydinvoimaloissa työskentelevien altistus on keskimäärin yhden millisievertin luokkaa. Japanin ydinvoimalaitoksilla säteilyaltistuksen turvallisuusraja on 50 millisieverttiä vuodessa.

Tutkimuksen mukaan New Yorkin ja Tokion välisillä lennoilla työskentelevät altistuvat eniten kosmiselle säteilylle. Myös Pohjoisnavan lähistöllä kulkevilla reiteillä ilmenee runsaasti säteilyä.

Maan ilmakehä ja magneettiset kentät suodattavat lähes kaiken kosmisen säteilyn, mutta 10000 metrin korkeudessa säteilyn tasot ovat 100-200 kertaa korkeampia kuin maaperässä, kertoo tutkimus.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme