Mainos
Mainos

Karadzic lykkäsi syytteisiin vastaamista

Bosnian entinen serbijohtaja Radovan Karadzic on astunut ensimmäisen kerran oikeuden eteen Haagissa tänään.

Karadzic halusi lykätä vastaustaan Bosnian sotaan liittyviin syytteisiin liki kuukauden verran tutkiakseen syytekirjelmää tarkemmin. Syytäjä puolestaan ilmoitti, että syytekirjelmä saattaa vielä muuttua.

Karadzicia vastaan on vireillä 11 syytettä, jotka liittyvät muun muassa Srebrenican muslimimiesten- ja poikien joukkomurhaan vuonna 1995 ja Sarajevon piiritykseen, joka kesti 44 kuukautta.

Karadzicille vaaditaan rangaistusta kansamurhasta, viidestä rikoksesta ihmisyyttä vastaan ja neljästä sotarikoksesta. Syyttäjä aikoo todistaa Karadzicin tähdänneen Bosnian muslimi- ja kroaattiväestön tuhoamiseen kokonaan tai osittain. Yli 100 000 ihmistä kuoli sodassa vuosina 1992-95.

Karadzicin henkilöyden piileskelyvuosina kätkeneet pitkä tukka ja parta olivat Haagissa poissa. Myös silmälasit olivat vaihtuneet. Nyt hän oli ikääntyneempi ja laihempi kuin 1990-luvulla, kun hän painui maan alle pakoillakseen Haagin Jugoslavia-tuomioistuimen etsintäkuulutusta.

Tummaan pukuun pukeutunut Karadzic kertoi aikovansa puolustaa itseään koko oikeudenkäynnin ajan ilman puolustusasianajajaa kuten Jugoslavian entinen presidentti Slobodan Milosevic teki.

- Minulla on näkymätön neuvonantaja, mutta olen päättänyt edustaa itseäni, Karadzic vastasi hymyillen hollantilaistuomari Alphons Orielle.

Orie luki Karadzicille syytekirjelmän pääkohdat, opasti häntä syytetyn oikeuksissa ja tiedusteli lopuksi tämän terveydentilaa.

- Olen täysin terve, vakuutti 63-vuotias syytetty. Milosevicin kuolemaan päättynyt Haagin oikeudenkäynti eteni vitkaan muun muassa tämän sairastelun takia.

Karadzic syytti serbiviranomaisia kidnappauksesta

Karadzic valitti pidätyksensä Serbiassa tapahtuneen laittomasti. Hän kertoi siviilipukuisten henkilöiden "kidnapanneen" ja eristäneen hänet kolmeksi päiväksi ennen muodollista pidätystä viime maanantaina Belgradissa.

Hän sanoi, ettei hänen sallittu lähettää edes tekstiviestiä ystäville, jotka etsivät häntä sairaaloista ja ruumishuoneilta.

Karadzic sanoi oikeudelle tehneensä Bosnian sodan lopussa amerikkalaisneuvottelija Richard Holbrooken kanssa sopimuksen siitä, ettei häntä aseteta syytteeseen, jos hän vetäytyy julkisuudesta. Aiemmin Holbrooken on uumoiltu luvanneen Karadzicille vastineeksi vapautuksen oikeudenkäynnistä, minkä tämä kiisti tv-kanava CNN:n haastattelussa.

- Se on täysi valhe, Holbrooke sanoi.

Karadzic sanoi myös pelänneensä henkensä puolesta sopimuksen tehtyään ja kyseli, ulottuisiko"Holbrooken pitkä käsi" myös Haagiin.

Karadzicin päätös puolustaa itseään on saanut oikeusoppineet epäilemään, että oikeuskäsittely venyy nytkin. Karadzic sanoi puolustavansa itseään Haagissa kuten hän "puolustaisi itseään mitä tahansa luonnonkatastrofia vastaan".

Karadzicin oikeudenkäyntiä seurattiin herkeämättä Serbiassa ja Bosniassa.

Moni Srebrenican joukkomurhan uhrien omainen kyyneltyi television edessä. Poikansa ja miehensä menettänyt Kada Hodic suomi oikeudenkäyntiä teatteriksi seuratessaan Sarajevossa kohtalotovereidensa kanssa, kuinka Karadzic hymyili tuomarille Haagissa.

- Rikollisilla on kaikki oikeudet ja uhreilla ei mitään. Hän teki mitä halusi ja nyt hän voi nauraa, sanoi Sabaheta Sejzic.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme