Mainos

Karadzicin sotarikosoikeudenkäynti käynnistyy

Bosnian entisen serbijohtajan Radovan Karadzicin sotarikosoikeudenkäynti alkaa vihdoin tänään.

Oikeudenkäynnin piti alkaa jo eilen, mutta Karadzicin poissaolon vuoksi sitä lykättiin vuorokaudella.

Karadzic boikotoi oikeudenkäyntiä, koska hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi aikaa valmistautua puolustukseensa. Tuomari kuitenkin jyrähti, että Karadzicille nimitetään puolustusasianajaja, jos hän ei ilmaannu oikeudenistuntoihin jatkossa.

Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän ainakin kaksi vuotta. Karadzic on vaatinut kymmenen kuukauden lykkäystä valmistautuakseen puolustamaan itse itseään oikeudessa.

Karadzicia vastaan on nostettu 11 syytettä sotarikoksista, kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Bosnian sodassa vuosina 1992-1995. Karadzic on kiistänyt syyllisyytensä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot