Mainos
Mainos

Karannut kenguru pomppii pitkin Kööpenhaminaa

Alunperin kenguruita oli kateissa kaksi, mutta toinen karkuri palasi pienen jaloittelun jälkeen kotiin.

Tanskan poliisi on pyytänyt yleisövihjeitä kadonneen kengurun löytämiseksi.

Alunperin kenguruita oli kateissa kaksi kappaletta. Toinen niistä palasi omistajansa luo maanantaina, mutta toinen pomppii edelleen ties missä.

Vihjeitä kengurusta alkoi kuitenkin tulla jo eilen. Muuan satunnainen kulkija ilmoitti nähneensä kengurun, joihin nyt ainakaan ihan päivittäin ei Tanskassa törmää. Oli siis harvinaisen hyvä syy olettaa, että nähty otus oli juuri etsintäkuulutettu pomppija.

Kengurun isäntä Jan Passer lähti oitis matkaan kohti paikkaa, jossa pussiveijari oli havaittu.

- Se on erittäin kiltti eläin. Se on helppo houkutella tulemaan luo vaikkapa pelkällä porkkanalla, omistaja vakuuttaa.

Jos kenguru syystä tai toisesta ei anna ottaa itseään kiinni, voi syntyä ongelmia. Ei sitä ainakaan juosten kannata lähteä jahtaamaan - kenguru kun pystyy etenemään yli 70 kilometrin tuntinopeudella. Ahdistettuna muuten niin sympaattinen pussihyppelijä saattaa myös potkaista hengenvaarallisesti.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme