Mainos

Karibianristeilylle lähtenyt Tanja odottelee paluuta Suomeen kahden hurrikaanin välissä – ”Aurinko täällä paistaa”

Suomalainen Tanja risteilee parhaillaan Kuuban länsipuolella. Risteilyaluksen suuntana on Cozumelin saari Meksikon rannikolla. Risteilyn oli määrä päättyä Miamiin, mutta laivan reittiä jouduttiin muuttamaan Atlantilla raivoavien hirmumyskyjen vuoksi. Nyt äiti ja poika odottelevat kotiinpaluuta kahden hurrikaanin välissä.

Risteilyaluksesta länteen kakkoskategorian hurrikaaniksi vahvistunut Katia lähestyy Meksikon itärannikkoa. Kuuban itäisimpien osien pohjoispuolella riehuu neloskategorian hurrikaani Irma.

Irman on määrä jatkaa matkaansa kohti Floridan eteläkärkeä, minne sen on arvioitu rantautuvan sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaa.


Irman etenemistä odotetaan kauhulla, sillä hurrikaanin uskotaan liikkuvan koko Floridan osavaltion ylitse. Matkalla hurrikaanin alle jäänee muun muassa Miami. Tähän mennessä Irma on vaatinut ainakin toistakymmentä kuolonuhria Karibian saarilla.

Kolmas hurrikaani, Jose, on tällä hetkellä Karibian saarten uloimpien osien itäpuolella. On mahdollista, että Irman reittiä seurailevan myrskyn vaikutukset osuvat uloimmille saarille, mutta toisin kuin Irman, sen ei uskota rantautuvan Yhdysvaltoihin asti. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan hurrikaani kääntyy viikonlopun aikana takaisin Atlantille päin.

Voit seurata Irman kulkua avoimeen dataan perustuvasta tuulikartasta, joka päivittyy kolmen tunnin välein:


Risteilijöiden keskuudessa tiedot hurrikaaneista eivät ole aiheuttaneet paniikkia. Tanja näyttäisi tämänhetkisten tietojen valossa olevan kaikkien kolmen tavoittamattomissa.

– Täällä paistaa aurinko ja ilmapiiri on matkustajien keskuudessa aika huoleton. Luotetaan siihen, että pysymme pois hurrikaanin lähettyviltä.

– Ainakaan vielä ei ole meille näkynyt mitään erityistä varautumista laivalla. Tällä on ihan rauhallista ja normaalia. Kaikesta kyllä kuulutetaan mielestäni hyvin ja infotilaisuuksia myrskyn etenemisestä on pidetty laivan teatterissa.

Meksikossa aluksen on määrä odotella ankkuroituna siihen saakka, että Miamiin on turvallista palata. Tanja kertoo, että matkanjärjestäjä on varannut kaksikolle lentoliput Miamista Helsinkiin ensi viikon tiistaille.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot