Mainos
Mainos

Karu raportti paljastaa: BBC:n juontajalla jopa satoja uhreja

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n edesmenneen juontajan Jimmy Savilen epäillään käyttäneen useiden vuosikymmenien aikana seksuaalisesti hyväksi satoja lapsia ja aikuisia. Nuorin uhri oli 8-vuotias poika. Pääosa uhreista oli kuitenkin naisia.

Tänään julkaistun raportin mukaan Savile kävi uhriensa kimppuun muun muassa BBC:n tiloissa tai jopa sairaaloissa, joissa hän teki vapaaehtoistyötä.

Savile oli BBC:n suurimpia tähtiä 1970- ja 1980-luvuilla. Hänet aateloitiin hyväntekeväisyystyönsä ansiosta. Savile kuoli 84-vuotiaana vuonna 2011.

Epäillyt hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 1955-2009.

BBC:tä on syytetty tapauksen peittelystä, koska se ei kertonut syytöksistä heti niiden tultua julki joulukuussa 2011.

Väitteet hyväksikäytöistä esitti lopulta televisioyhtiö ITV, ja sen jälkeen poliisi aloitti tutkimukset.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme