Mainos
Mainos

Katalonian aluehallinnon johtaja BBC:lle: Katalonia julistaa itsenäisyytensä tulevina päivinä

Katalonian aluehallinnon johtaja Carles Puigdemontin mukaan Katalonia julistaa itsenäisyytensä tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Hän kertoi asiasta BBC:lle.

Puigdemontilta kysyttiin haastattelussa, mitä hän tekisi, jos Espanjan hallitus puuttuu tilanteeseen ja ottaa Katalonian hallinnon hallintaansa. Puigdemont vastasi, että "se olisi virhe, joka muuttaa kaiken". Hän myös sanoi, ettei hallituksen ja Katalonian aluehallinnon välillä ole tällä hetkellä keskusteluyhteyttä.

Puigdemont kommentoi tilannetta hetkeä ennen kuin Espanjan kuningas Felipe kutsui tv-puheessa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä laittomiksi ja epädemokraattisiksi. Kuningas myös sanoi, että Espanjan tulee puolustaa perustuslaillista järjestystä. Näin kuninkaan voi katsoa antaneen tukensa Espanjan keskushallinnon pyrkimyksille estää Katalonian itsenäistymisaikeet.


Sadattuhannet osoittivat Barcelonassa mieltään poliisiväkivaltaa vastaan

Barcelonan poliisin arvion mukaan jopa 700 000 katalonialaista kokoontui tiistaina osoittamaan mieltään kaupungissa viikonlopun poliisiväkivaltaa vastaan. Mielenosoituksia säesti yleislakko, joka muun muassa hiljensi alueen joukkoliikenteen.

– Miehitysjoukot pois! Kadut ovat aina meidän, mielenosoittajat huusivat.

Espanjan poliisi puuttui väkivalloin sunnuntaina Barcelonassa ja muualla Kataloniassa äänestykseen, jota Espanjan hallitus piti laittomana. Poliisin toimien seurauksena lähes 900 ihmistä kävi hoidettavana. Ainakin kahden tiedetään loukkaantuneen vakavasti. Toinen satutti silmänsä ja toinen sai sydänkohtauksen.

BBC:n mukaan lääkintäviranomaiset ovat kertoneet, että myös 33 poliisia loukkaantui sunnuntain väkivaltaisuuksissa.


Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot