Mainos

Katalonian Puigdemont ilmoittautui Belgian poliisille

Katalonian syrjäytetyn aluejohtajan Carles Puigdemontin on määrä saapua belgialaisen tutkintatuomarin puheille myöhemmin tänään. Tuomarin on päätettävä vuorokauden kuluessa Puigdemontin pidättämisestä tai laskemisesta vapaalle jalalle.

Puigdemont ja neljä entistä katalaaniministeriä ilmoittautuivat Belgian poliisille tänään aamupäivällä. Espanja syyttää heitä kapinoinnista ja kansankiihotuksesta.

Tuomarin tämänpäiväisessä kuulemisessa ovat läsnä ainoastaan Puigdemont ja entiset ministerit, heidän lakimiehensä sekä tulkki.

Puigdemontista on annettu eurooppalainen pidätysmääräys.

Hän on kiistänyt pakoilevansa oikeutta ja sanonut olevansa Belgian oikeusviranomaisten käsissä.

Jos Puigdemont pidätetään, Belgian viranomaisilla on tiettävästi kolme kuukautta aikaa päättää hänen luovuttamisestaan Espanjaan. Pidätysmääräys on myös mahdollista hylätä, jos luovutuksen pelätään vahingoittavan epäillyn ihmisoikeuksia.

Puigdemontin puolue on ilmoittanut haluavansa hänet edelleen ehdokkaakseen ensi kuun aluevaaleihin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot