Mainos
Mainos

Katrina-avustuksia huijattu Yhdysvalloissa

Suurimmassa osassa huijauksista ihmiset ovat hakeneet korvauksia hurrikaanin runtelemista kodeista, joita he eivät ole omistaneet tai asuttaneet.

Yhdysvaltain viranomaiset epäilevät hirmumyrsky Katrinan avustusrahojen ajautuneen vääriin käsiin. Kaikkiaan viranomaiset ovat tutkineet 230 tapausta liittyen avustusrahojen hakemiseen ja nostamiseen. Tutkimukset ovat johtaneet tähän mennessä 34 pidätykseen, 44 syytteeseen ja kolmeen tuomioon.

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusministeriön mukaan suurimmassa osassa huijauksista ihmiset ovat hakeneet korvauksia hurrikaanin runtelemista kodeista, joita he eivät ole omistaneet tai asuttaneet. Mukana on myös tapauksia, joissa hakemuksissa esiintyneitä osoitteita ei edes ollut olemassa.

Yhdysvaltain kongressi on ollut huolissaan myös hurrikaanin jälkimainingeissa tehdyistä suurista avustussopimuksista, joita ei juuri kilpailutettu.

Hirmumyrsky Katrinan jälleenrakennus voi maksaa jopa 200 miljardia dollaria eli 166 miljardia euroa.

Katrina syöksi USA:n talouden kuralle

Yhdysvaltain tämän vuoden budjetin ennustetaan tippuvan yli 400 miljardia dollaria alijäämäiseksi. Suurin osa tappiosta selittyy hirmumyrsky Katrinan jälleenrakennustöiden kuluilla.

Vielä heinäkuussa Yhdysvaltain vuoden 2006 talousarvion alijäämä oli 341 miljardia dollaria.

Uusi vaje herättänee vilkkaan keskustelun presidentti George W. Bushin ajamista veronalennuksista, joiden Bush väittää olevan elintärkeitä maan talouden kasvulle.

Valkoisen talon mukaan Bushin talouspolitiikka puolittaisi maan talouden alijäämän vuoteen 2009 mennessä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme