Mainos
Mainos

Katsavin seksirikosoikeudenkäynti siirtyi

Noin 20 000 ihmistä osoitti eilen mieltään Tel Avivin keskustassa syyttäjän laatimaa sopimusta vastaan. Useat naisasiajärjestöt ovat valittaneet sopimuksesta, jonka mukaan Katsavia vastaan nostetuista raiskaussyytteistä luovutaan. Sopimuksen mukaan hän selviäisi ehdollisella tuomiolla.

Israelia ravisteleva seksirikosskandaali sai sunnuntaina uuden käänteen, kun Israelin korkein oikeus päätti lykätä entisen presidentin Moshe Katsavin oikeudenkäyntiä vuorokaudella. Oikeusministeriöstä kerrottiin, että korkein oikeus antoi valtakunnansyyttäjälle näin 24 tuntia aikaa perustella Katsavin kanssa tekemäänsä sopimusta.

Noin 20 000 ihmistä osoitti lauantai-iltana mieltään Tel Avivin keskustassa syyttäjän laatimaa sopimusta vastaan. Useat naisasiajärjestöt ovat valittaneet sopimuksesta, jonka mukaan Katsav myöntää joukon pienempiä seksuaalirikoksia, mutta häntä vastaan nostetuista raiskaussyytteistä luovutaan. Katsav selviäisi näin ehdollisella tuomiolla.

Syyttäjä Mazuz perusteli aiemmin sopimusta sillä, ettei syyttäjällä ole tarpeeksi todisteita Katsavin tuomitsemiseen raiskauksista.

Entinen presidentti on sitkeästi kiistänyt kaikki itseensä kohdistuvat syytteet. Hän kertoi allekirjoittaneensa sopimuksen syyttäjän kanssa vain säästääkseen raiskauskohun keskelle joutunutta perhettään.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme