Mainos
Mainos

Kehitysmaat vaativat nopeita ilmastotoimia

Ilmaston lämpenemisestä johtuvat tuhoisat myrskyt ovat jo todellisuutta monissa köyhemmissä maissa. Eu puolestaan miettii jopa 30 prosentin päästöleikkauksia. Brittiläinen avustusjärjestö haluaa rikkaiden maiden tukevan enemmän köyhien maiden ilmastonmuutostaistelua.

Bangladesh on liittynyt kasvavaan kehitysmaiden ryhmään, joka vaatii nopeita toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kehitysmaiden mukaan lisää tuhoisia luonnonkatastrofeja on odotettavissa, jos jotain ei tehdä.

Ainakin 3400 ihmistä sai surmansa viime kuussa Bangladeshissa, kun pyörremyrsky Sidr riepotteli maata. Bangladeshin johtavan ilmastotutkijan mukaan syynä myrskyihin on juuri ilmaston lämpeneminen.

- Kyseessä ei ole asia, joka tapahtuu joskus tulevaisuudessa. Bangladeshissä tämä on todellisuutta nyt. Juuri tästä asiantuntijat ovat varoittaneet jo pitkään, sanoi Mozaharul Alam Balilla meneillään olevassa ilmastokokouksessa.

EU kertoo edelleen pohtivansa mahdollisuutta, että se leikkaisi päästöjään jopa enemmän kuin mitä tähän mennessä on kerrottu. EU on kuitenkin valmis tähän vain, jos muualla maailmassa seurataan sen esimerkkiä.

EU on kertonut olevansa valmis vähentämään päästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Nyt yhteisö pohtii mahdollisuutta jopa 30 prosentin leikkauksiin.

Köyhät maat tarvitsevat apua ilmastonmuutoksen torjumiseen

Rikkaiden maiden pitäisi lisätä tukeaan köyhille maille näiden taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, sanoo brittiläinen avustusjärjestö Oxfam.

Oxfamin mukaan rikkaat maat ovat tähän mennessä rahoittaneet köyhien maiden ilmastotoimia 67 miljoonalla dollarilla. Järjestö laskee, että yhdysvaltalaiset käyttävät enemmän rahaa kuukaudessa aurinkovoiteeseen.

Yhdysvallat vaatii, että uuteen ilmastosopimukseen sisällytetään tiukkoja päästörajoituksia myös kehittyville maille.

Lämpeneminen saattaa vähentää maataloustuotantoa

Ilmaston lämpeneminen saattaa vähentää merkittävästi maailman maataloustuotantoa, varoittaa Kansainvälinen elintarvikepolitiikan tutkimuslaitos IFPRI.

Laitoksen mielestä teollisuusmaiden pitäisikin ripeästi karsia maataloustuotteiden kaupan esteitä ja vähentää biopolttoaineiden tuotantoa. Kehitysmaiden taas pitäisi investoida enemmän maatalouden kehittämiseen.

Washingtonissa toimivan laitoksen raportin mukaan vaaravyöhykkeessä ovat kehitysmaat, etenkin Afrikan maat. IFPRI:n mukaan ilmastopäätöksiä tehtäessä ruokakysymykset tulisikin ottaa entistä paremmin huomioon.

Ongelmien taustalla piilee monia erilaisia kehityskulkuja.

- Nouseva elintaso merkitsee sitä, että viljaa käytetään yhä enemmän maitotuotteiden ja lihan tuotantoon, jolloin viljan hinta nousee ja köyhien on vaikeampi hankkia riittävästi ravintoa, tänään julkistetussa raportissa muistutetaan.

Samanlainen vaikutus viljanhintoihin on myös alati kasvavalla biopolttoaineiden tuotannolla.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme