Mainos

Kellogg's muuttaa muropakettinsa kuvitusta rasismisyytösten vuoksi – ”Miksi ainoa ruskea muro työskentelee siivoojana?”

Yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija huolestui siitä, että Kellogg'sin muropaketin kuvitus opettaa lapsille rasistisia arvoja. Yhtiö reagoi palautteeseen nopeasti ja pyysi anteeksi, uutisoi ABC.

Murojätti Kellogg'sin Corn Pops -muropaketin kyljessä on kuvattuna kymmeniä sarjakuvamaisia murohahmoja viettämässä aikaa kauppakeskuksessa. Ainoa värillinen hahmo työskentelee siivoojana.

Sarjakuvakirjailija Saladin Ahmed kiinnitti asiaan huomiota ja osoitti ihmetyksensä yhtiölle Twitterissä.

– Miksi muropaketin ainoa ruskea muro työskentelee siivoojana? Tämä opettaa lapsille rasismia, hän kirjoittaa tviitissään.

Hän huomauttaa myös, että vaikka kyseessä on pieni asia, on hämmentävää ajatella, että miljoonat lapset katselevat kyseistä kuvaa syödessään aamiaista.

Kellogg's reagoi tviittiin nopeasti ja kiisti rasismisyytökset arvojensa vastaisena. Yhtiö myös pahoitteli tapahtunutta ja vannoi tekevänsä muropaketin kuvituksesta uuden version.

Yhtiö kommentoi kohua myös ABC:lle.

– Otamme palautteen vakavasti, eikä aikomuksemme ollut missään vaiheessa aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Olemme syvästi pahoillamme. Paketin kuvitusta on päivitetty ja uusi versio saadaan kauppoihin heti kun uusi erä valmistuu tuotantolinjalta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot