Mainos
Mainos

Keniaan hätätila kuivuuden ja nälän vuoksi

Keniaa koetteleva kuivuus uhkaa jättää jopa 10 miljoonaa kenialaista ilman ruokaa. Kenian hallitus on julistanut maahan hätätilan kuivuuden ja uhkaavan nälänhädän vuoksi.

Kuivuus on tuhonnut jo kaksi peräkkäistä satoa. Ruuasta on pulaa myös viime vuoden alussa puhjenneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Presidentinvaalien jälkeisissä levottomuuksissa kuoli 1300 ihmistä ja yli 300 000 joutui jättämään kotinsa. Monet kotoaan paenneista olivat maanviljelijöitä, joista osa ei ole vieläkään uskaltanut palata kotitiloilleen.

Hallituksen mukaan ruuan puute uhkaa nyt lähes neljäsosaa Kenian asukkaista. Hallitus aikoo jakaa pahiten kärsineille alueille vettä, ruokapakkauksia ja rehua sekä lannoitteita ja siemeniä alennettuun hintaan. Lisäksi maahan tuodaan viisi miljoonaa ylimääräistä kiloa maissia.

Kenia kärsi kuivuudesta myös vuonna 2006, jolloin kymmeniä ihmisiä ja paljon karjaa menehtyi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme