Mainos
Mainos

Kerrostaloturman uhrien määrä kasvaa

Turkin keskiosassa Konyan kaupungissa jatkuvat pelastustyöt. Kymmenkerroksisen talon sortuminen on vaatinut ainakin 13 ihmisen hengen.

Turkki

Kymmenkerroksisen asuintalon romahduksen uhrien määrä jatkoi kasvuaan tänään Turkissa. Turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan onnettomuudessa on kuollut ainakin 13 ihmistä, ja 30 loukkaantunutta on toimitettu sairaalahoitoon.

Pelastustyöt onnettomuuspaikalla Konyan kaupungissa Turkin keskiosassa jatkuvat edelleen. Uhrien määrän pelätään vielä nousevan, sillä talon raunioita ei ole vielä kokonaan raivattu. Pelastustyöntekijöiden mukaan raunioista kuuluu vielä ääniä. Raivaustöitä tehdäänkin paljain käsin, jotta rakenteet eivät murskaisi loukkuun jääneitä ihmisiä. Onnettomuuspaikalle on komennettu myös muun muassa sotilaita.

Romahtaneessa rakennuksessa asui viranomaisten mukaan 144 ihmistä. Varmuudella ei tiedetä, kuinka moni asukkaista oli kotona onnettomuushetkellä. Alustavien arvioiden mukaan onnettomuus johtui talon keskuslämmityskattilan räjähtämisestä tai huonoista rakenteista. Rakennusten romahtamiset ovat Turkissa melko yleisiä. Ongelmasta on syytetty rakennusmääräysten kiertämistä ja huonolaatuista rakennustyötä.

(STT-Reuters-AFP-DPA)

(Huomenta Suomi 03.02.2004)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme