Mainos

Keski-Euroopan tulvat vaatineet jo kuolonuhreja

Ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa Keski-Eurooppaa piinaavissa tulvissa.

Kuolleet ovat tsekkiläisiä, ja neljä heistä kuoli hukkumalla. Kaksi iäkästä ihmistä kuoli todennäköisesti sairaskohtaukseen, kun lääkintäviranomaiset eivät päässeet ajoissa heidän luokseen.

Vielä ei voida myöskään poissulkea muita uhreja. Veden alta saattaa paljastua lisää tuhoja, esimerkiksi autoja sekä romahtaneita rakennuksia.

Keski-Eurooppassa rankkasateet ovat jatkuneet maanantaista saakka.

Useat kaupungit ja kylät ovat tulvineet myös Itävallassa. Monet tiet ovat sortuneet ja esimerkiksi Hatzendorfin kaupungissa kymmeniä ihmisiä on evakuoitu kodeistaan veden noustessa yli metrin korkeuteen.

Paikallisten viranomaisten mukaan alueelle on julistettu hätätila.

Sateiden uskotaan jatkuvan myös viikonloppuna.

(MTV3 - AP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot