Mainos

Kiina haluaa kieltää striptease-esitykset hautajaisissa

Kiinassa viranomaiset ovat suivaantuneet tavasta, jossa hautajaisiin houkutellaan lisää väkeä palkkaamalla paikalle strippari.

Kiinan sosiaalisessa mediassa on kiertänyt runsaasti kuvia Hebein provinssissa taannoin pidetyistä hautajaisista, jossa tanssityttö otti pois rintaliivinsä surevien omaisten edessä.

Kiinan kulttuuriministeriön torstaisen ilmoituksen mukaan hallitus ryhtyy toimiin, jotta poliisi estäisi striptease-esitykset hautajaisissa.

Ministeriön mukaan aiemmin tänä vuonna Handaissa jäi kiinni kuusi esiintyjää, jotka tarjosivat eroottisia tanssipalveluja hautajaisten pitäjille. Tuolloin viranomaiset pystyivät estämään esitykset ja syyllisiksi todetut henkilöt saivat yli 10 000 euron sakot.

The Wall Street Journal kertoo artikkelissaan, että Kiinassa on pidempään yritetty estää tämäntyyppistä toimintaa. Jo vuonna 2006 Kiinan televisio esitti uutisohjelman, jossa näytettiin stripparien toimintaa hautajaisissa.

Hautajaisten järjestäjät palkkaavat strippareita, jotta hautajaisiin tulisi mahdollisimman paljon väkeä. Runsaan väkimäärän uskotaan tuovat vainajalle menestystä tuonpuoleisessa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot