Mainos
Mainos

Kiina haluaa takaisin neuvottelupöytään Pohjois-Korean kriisissä

Kiinan mukaan jännite Korean niemimaalla on saavuttanut kriittisen pisteen. Kiinan ulkoministeriön edustajan mukaan neuvotteluihin paluu on välttämätöntä, koska painostuksella ja pakotteilla asiaa ei voida lopullisesti ratkaista.

– Tilanne on nyt käännekohdassa: lähestymme kriisiä. Samaan aikaan on kuitenkin mahdollisuus aloittaa uudelleen rauhanneuvottelut, sanoi Kiinan ulkoministeriön edustaja Hua Chunying.

– Toivomme, että kaikki osapuolet harkitsisivat, miten eskaloituminen niemimaalla voitaisiin välttää ja rauha sekä vakaus säilyttää, Hua jatkoi.

Huan mukaan Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat järjestäneet sotaharjoituksen toisensa jälkeen sekä painostaneet Pohjois-Koreaa sotilaallisesti.

– Tuntevatko he näin monen noidankehän jälkeen olevansa yhtään lähempänä asian rauhanomaista ratkaisua? Faktat ovat osoittaneet, että painostus ja pakotteet eivät yksistään voi ratkaista tätä kysymystä, hän jatkoi.

Pohjois-Korea laukaisi tänään ballistisen ohjuksen, joka lensi yli Japanin pohjoissaaren Hokkaidon ja putosi mereen runsaan tuhannen kilometrin päässä rannikolta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme