Mainos
Mainos

Kiina kieltää elinkaupan

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vuosikausia syyttäneet Kiinaa teloitettujen vankien elinten siirtämisestä ilman lupaa. Uuden lain myötä elintensiirron on perustuttava vapaaehtoisiin lahjoituksiin.

Kiinassa tulee toukokuun alussa voimaan ihmiselinten kaupan kieltävä laki, kertovat maan viestimet. Ulkomailla on pitkään syytetty Kiinaa kaupankäynnistä teloitettujen vankien elimillä.

Uusi laki ei koske esimerkiksi solujen, sarveiskalvojen ja luuytimen siirtokauppaa, kertoi Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua.

Apulaisterveysministeri Huang Jiefu kuvasi uutta lakia virstanpylvääksi elintensiirron historiassa Kiinassa. Uuden lain mukaan elintensiirron on perustuttava vapaaehtoisiin elinlahjoituksiin ja elinten siirtäminen ilman asianomaisen lupaa on rikos. Laki kieltää myös alaikäisten elimien siirtämisen.

Kiinan terveysministeriön tilastojen mukaan joka vuosi 1,5 miljoonaa ihmistä tarvitsisi elimensiirtoa, mutta tarjolla on vain 10 000 elintä.

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vuosikausia syyttäneet Kiinaa teloitettujen vankien elinten siirtämisestä ilman lupaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi viime vuonna, että teloitettujen elimiä myydään myös ulkomailta saapuville tarvitsijoille. Kiinan terveysministeriö kiistää syytökset.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme