Mainos
Mainos

Kiina myöntää: Kolmen rotkon padosta akuutteja ongelmia

Kiinan hallitus on myöntänyt ensimmäistä kertaa, että maalla on vakavia ongelmia liittyen maailman suurimpaan vesivoimalaitokseen, Kolmen rotkon patoon.

- Vaikka Kolmen rotkon padosta on huomattavia etuja, liittyy siihen myös akuutteja ongelmia, jotka täytyy ratkaista, sanotaan hallituksen julkaisemassa tiedotteessa.

Akuutit ratkaistavat ongelmat liittyvät tiedotteen mukaan ympäristönsuojeluun, geologisten katastrofien ehkäisyyn sekä padon vaikutusalueella Jangtsejoella asuvien ihmisten "sujuvaan uudelleensijoittamiseen".

Hubein maakunnassa Keski-Kiinassa sijaitseva jättiläismäinen voimalaitos on ollut suuri ylpeyden aihe Kiinalle siitä saakka, kun padon rakennushanke käynnistyi vuonna 1994.

Sen sijaan padon vaikutusalueella asuvat ihmiset ovat arvostelleet hanketta jyrkästi, koska heti rakennustöiden käynnistyttyä alueella on koettu vakavia maanvyörymiä sekä tulvia.

Lisäksi on arveltu, että ainakin puolitoista miljoonaa ihmistä on joutunut pakkomuuttamaan pois padon vaikutusalueelta

Useat asiantuntijat ovat jo vuosikausia varoittaneet, että Kolmen solan padon vaikutukset ympäristöön ovat olleet ja tulevat olemaan katastrofaalisia. Pato on edesauttanut maaperän eroosiota ja saastuttanut pahasti maaperää.

Eteläisessä Kiinassa kärsitään parhaillaan pahimmasta kuivuudesta 50 vuoteen. Hunanin, Hubein, Jiangxin ja Anhuin provinsseissa ollaan yleisesti sitä mieltä, että pato on pahentanut kuivuutta entisestään. Kiinan meteorologian laitos on kuitenkin tyrmännyt väitteet padon vaikutuksista poikkeukselliseen kuivuuteen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme