Mainos
Mainos

Kiina tuomitsi toisinajattelijan vankeuteen

Toisinajattelija on tuomittu Kiinassa vankeuteen tämän julkaistua Internetissä maan hallitusta arvostelevia tekstejä.

Kiina on tuominnut toisinajattelijan kahdeksi vuodeksi vankeuteen, kertoo hongkongilainen ihmisoikeusjärjestö.

Läntisessä Xianin maakunnassa sijaitseva tuomioistuin antoi tuomion sen perusteella, että Yan Jun oli julkaissut Internetissä sarjan maan hallitusta arvostelevia tekstejä. Lukiossa biologian opettajana työskentelevä 32-vuotias Yan oli vaatinut teksteissään muun muassa sanan- ja lehdistönvapautta. Teksteissä pyydettiin myös kesäkuussa 1989 tapahtuneen Tiananmenin aukion verilöylyn uudelleenarviointia.

Kiina on taistellut internetiä vastaan pitkään muun muassa luomalla erityisen "internet-poliisin" sekä sulkemalla ulkomaisia ja kotimaisia nettisivuja. Kiinassa on usein vapautettu toisinajattelijoita ennen kiinalaisten poliitikkojen tekemiä tärkeitä ulkomaanmatkoja.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan nyt tuomitun Yanin tapaus kuitenkin osoittaa, että ajattelutapa sen suhteen on muuttumassa. Tuomio annettiin samaan aikaan, kun Kiinan pääministeri Wen Jiabao aloitti vierailunsa Yhdysvaltoihin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme