Mainos

Kiinaan nousee Raamattu-puisto

Hongkongilainen liikemies Leung Moon Lam kertoo aikovansa rakentaa Kiinaan ensimmäisen Raamattu-aiheisen teemapuiston. Puiston rakentaminen on määrä aloittaa ensi vuonna, kunhan lupa irtoaa kommunistisen maan viranomaisilta.

Liki puoli miljardia maksava Harmonian maailma on tarkoitus pystyttää koilliseen Liaoningin maakuntaan.

Leung kertoo, että puistossa kävijöille kerrotaan teknologian avulla tarinoita kiinalaisesta ja länsimaisesta sivilisaatiosta. Osa tarinoista perustuu Raamattuun, kuten israelilaisten pako Egyptistä Mooseksen johdolla ja Nooan arkki.

- Ei olisi mitään mieltä puhua länsimaisesta sivilisaatiosta mainitsematta Raamattua.

Leung myönsi, että hänen on edettävä varovaisesti hankkeensa kanssa. Viranomaiset ovat nimittäin painottaneet hänelle, että kristinuskon edistäminen on ankarasti kiellettyä.

(MTV3 - STT - AFP)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot