Mainos
Mainos

Kiinalaisnaisia varoitetaan: Älä pukeudu minihameeseen ja peitä itsesi sanomalehdellä

Kiinassa poliisi on varoittanut naisia pukeutumasta liian paljastaviin vaatteisiin, jotta he välttyisivät seksuaaliselta häirinnältä.

Brittilehti Daily Mailin mukaan Pekingin viranomaiset julkaisivat varoituksen, jonka mukaan naisten ei pidä pukeutua esimerkiksi minihameisiin tai hot pants -shortseihin liikkuessaan julkisilla kulkuvälineillä. Lausunnon syynä on se, että kiinalaisnaisten tekemät ilmoitukset seksuaalisesta häirinnästä ovat lisääntyneet viime aikoina.

Ilmoitukset ovat koskeneet muun muassa kourimista ja kännykkäkameralla tehtyä salakuvausta.

China Dailyn mukaan viranomaiset kehottavatkin naisia istumaan linja-autojen alemmalla tasolla, jotta kukaan ei pääse kuvaamaan näitä kännykkäkameralla alhaalta päin. Lisäksi naiset voivat pienentää salakuvatuksi tulemisen riskiä suojaamalla vartaloaan laukuilla tai sanomalehdillä.

Seksuaalisesta häirinnästä kiinnijäänyttä uhkaa varoitus, sakko tai 15 päivän vankilareissu.

Pekingin poliisin mukaan neuvojen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta häirintäongelmasta ja antaa naisille vinkkejä suojella itseään.

Myös Pekingin julkisesta liikenteestä vastaavan yksikön johtaja Wang Jiansheng toteaa, että paras tapa ratkaista ongelma on muistuttaa naisia suojelemaan itseään. Wangin mukaan julkisessa liikenteessä ei ole tällä hetkellä valvontakamerajärjestelmää, jonka avulla mahdolliset häiriköijät saataisiin kiinni. Ahdistelua kokeville matkustajille ei ole myöskään olemassa valitusjärjestelmää, jonka kautta asiasta voisi ilmoittaa eteenpäin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme