Mainos
Mainos

Kiinan antama määräaika umpeutui Tiibetissä

Tiibetissä Kiinan asettama aikaraja protestoijille umpeutui kello 18 Suomen aikaa. Kiinan viranomaiset vaativat mellakoitsijoita antautumaan ja lupasivat myös palkkioita niille, jotka ilmiantavat levottomuuksien alullepanijat. Aktivistien suojelijoita uhattiin rangaistuksilla.

Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, mitä Tiibetissä on tapahtunut aikarajan umpeutumisen jälkeen.

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama on kehottanut tukijoitaan olemaan antautumatta.

Mellakoitsijoiden on väitetty vastustavan Kiinan tulevia olympialaisia ja pyrkivän boikotoimaan niitä. Dalai-lama kuitenkin totesi eilen pitämässään lehdistötilaisuudessa, ettei hän kannata olympialaisten boikotointia.

Yli 100 valtionpäämiestä on jo ilmoittanut osallistuvansa olympialaisiin. Kohta viikon kestäneet tapahtumat voivat kuitenkin vielä muuttaa tilannetta.

"Kuolonuhreja enemmän kuin Kiina kertoo"

Intiassa toimiva Tiibetin pakolaishallinto sanoo Tiibetin levottomuuksien vaatineen paljon enemmän kuolonuhreja kuin Kiinan viranomaiset ovat kertoneet.

Tiibetin pakolaisparlamentin mukaan levottomuuksissa olisi kuollut jopa "useita satoja tiibetiläisiä". Pakolaishallinnon pääministerin mukaan kuolonuhreja on noin sata. Pääministeri Samdhong Rinpochwe vetoaa kansainväliseen yhteisöön, jotta se lähettäisi tarkkailijoita tutkimaan tilannetta Tiibetissä.

Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa ja muualla Tiibetissä on osoitettu mieltä ja mellakoitu viikon ajan. Kiina on kiistänyt viranomaisten surmanneen ketään tukahduttaessaan mellakoita. Kiina sanoo 13 ihmisen kuolleen mellakoijien uhreina.

USA kehottaa neuvottelupöytään

Yhdysvaltojen ulkoministeri Condoleezza Rice kehottaa Kiinaa neuvottelemaan Tiibetin hengellisen johtajan Dalai-lamankanssa. Kiina on syyttänyt maanpaossa elävää Dalai-lamaa Tiibetin levottomuuksien lietsomisesta.

Ulkoministeri Ricen mukaan Yhdysvallat on jo pitkään kehottanut Kiinaa avaamaan keskusteluyhteyden Dalai-laman kanssa.

- Toivon heidän (kiinalaisten) vielä löytävän keinon tehdä niin, Rice sanoi.

(MTV3)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme