Mainos
Mainos

Kiinan armeija yrittää puhdistaa maineensa

Kiinan armeija yrittää parantaa houkuttelevuuttaan televisiosarjan avulla. Ohjelma onkin saavuttanut maassa suuren suosion.

Sotilaat ovat pitkästä aikaa jälleen hyvässä huudossa Kiinassa. Sotilaiden elämästä kertova tv-sarja on saanut nuoret miehet jälleen harkitsemaan uraa Kansan vapautusarmeijassa.

Suosittua sarjaa esitetään Kiinassa 30 jaksoa parhaaseen katseluaikaan. Päähenkilö on pienestä kylästä kotoisin oleva hieman yksinkertainen asevelvollinen, joka kamppailee tullakseen hyväksytyksi vaativan erikoisjoukko-osaston riveissä.

Kiinalaiset lehdet ovat arvioineet sarjan olevan television parasta tarjontaa tällä hetkellä. Lisäksi miljoonat kiinalaiset kehuvat sarjaa internetin keskustelupalstoilla ja blogeissa.

Tutkijoiden mukaan sarjan suosio on merkittävää, koska sen tapahtumat ovat melko epädramaattisia ja arkipäiväisiä. Päärooleissakin on kuuluisien näyttelijöiden sijaan entisiä sotilaita.

- Muissa armeijaa käsittelevissä tv-sarjoissa päähenkilöt ovat olleet joko sankarillisia upseereita tai mallisotilaita, jotka ovat olleet valmiina uhraamaan kaiken isänmaan hyväksi. Katsojista tällainen oli ilmiselvästi vanhanaikaista, koska sarjat eivät olleet erityisen suosittuja, arvioi armeija-asiantuntija Ma Dingsheng pekingiläisessä nuortenlehdessä.

Pekingin verilöyly kummittelee yhä

Asiantuntijat ovat melko yksimielisiä siitä, että meneillään oleva tv-sarja on juuri sitä mitä maan asevoimat kaipaa. Monet kiinalaiset ovat halveksineet armeijaa vuodesta 1989, jolloin sotilaat ampuivat satoja aseistautumattomia mielensoittajia Tiananmenin aukiolla Pekingissä.

Erityisesti kaupungeissa vain harvat nuoret ovat olleet kiinnostuneita sotilasurasta.

Armeijan mainetta ovat ryvettäneet myös lukuisat korruptioskandaalit. Ne paljastuivat 1990-luvulla, jolloin armeija vielä omisti tuhansia yrityksiä. Asevoimien toiminta rahoitettiin tuolloin paljolti sen omilla liiketoimilla.

Armeija oli myös sekaantunut suurimittaiseen salakuljetukseen ja muihin laittomuuksiin. Lopulta kaikki skandaalit aiheuttivat kansalaisissa niin paljon närää, että kommunistipuolueen oli pakko määrätä armeija vuonna 1998 luopumaan kaikista yrityksistä, jotka eivät valmistaneet sotilastarvikkeita.

Armeijaa puolueen on kuitenkin kiittäminen siitä, että kommunistit nousivat valtaan sisällissodan jälkeen vuonna 1949. Aina siitä lähtien johtavat kenraalit ovat olleet hyvin vaikutusvaltaisia ja heillä on ollut hallinnossa keskeinen asema.

Kommunistipuolue on jo vuosien ajan yrittänyt houkutella lahjakkaita nuoria sotilasuralle. Asevoimien jatkuva uudistaminen on luonut tarvetta sotilaille, jotka ovat erikoistuneet muun muassa tietojenkäsittelyyn ja televiestintään.

Suurin osa sotilaista on kuitenkin edelleen kotoisin maaseudun kylistä. Useimmat heistä ovat käyneet koulua vain yhdeksän vuotta.

Keskustelupalstoilla ja blogeissa nuoret kiinalaismiehet tunnustavat nyt arvostavansa sotavoimia.

- Seurattuani sarjaa minä ja jotkut ystäväni olemme päättäneet astua palvelukseen. Sotilaiden elämä on arkista mutta rehellistä ja siinä on hyvät tulevaisuudennäkymät, kirjoitti pekingiläinen lukiolainen Bao Hong hiljattain blogissaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme