Mainos
Mainos

Kiinan johto kehotti Japanin vastustajia rauhoittumaan

Kiinan ulkoministeri Li Zhaoxing myönsi Japanin olevan Kiinalle tärkeä naapuri ja samalla hän kehoitti kiinalaisia pidättäytymään mielenosoituksista.

Kiinan johto kehotti maan kansalaisia lopettamaan viikkoja jatkuneet Japanin-vastaiset mielenosoitukset. Valtion valvoma media ilmoitti ulkoministeri Li Zhaoxingin vaatineen kiinalaisia pidättäytymään yhteiskunnan vakautta vaarantavista mielenosoituksista.

Kiinan presidentti Hu Jintao lähti tänään kohti Indonesian Jakartaa, jossa järjestettävään Aasian-Afrikan-tapaamiseen osallistuu myös Japanin pääministeri Junichiro Koizumi. Kiinan johtajat vaativat Japania jälleen "kohtaamaan historiansa".

Ennen Hun lähtöä ulkominsteri Li sanoi, että Japanin on muutettava "virheellinen asenteensa".

-Sen väärä asenne moniin asioihin, kuten historiallisiin kysymyksiin, loukkaa syvästi kiinalaisten kansallistunnetta ja vaikeuttaa maitten välisiä suhteita, Zhaoxing sanoi uutistoimisto Xinhuan mukaan.

Li myönsi kuitenkin Japanin olevan Kiinalle tärkeä naapuri. Se on Kiinan kolmanneksi suurin kauppakumppani.

Koizumi on sanonut haluavansa tavata presidentti Hun tällä viikolla Jakartassa, mutta Hu ei ole virallisesti myöntynyt siihen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme