Mainos
Mainos

Kiinanjokidelfiini luultavasti kuollut sukupuuttoon

Kymmenen vuotta sitten löydettiin enää 13 kiinanjokidelfiiniä. Vielä sata vuotta sitten niitä eli noin 5000 yksilöä.

Kiinanjokidelfiini eli baiji on luultavasti kuollut sukupuuttoon. Kansainvälinen tutkijaryhmä yritti kuuden viikon ajan etsiä lajin edustajia sen luontaisesta elinympäristöstä Jangtse-joelta, mutta ei onnistunut löytämään ainuttakaan.

Tutkijaryhmän johtajan Wang Dingin mukaan lajin elämää ovat vaikeuttaneet saasteet, salakalastus ja vilkas rahtiliikenne.

Kiinanjokidelfiineihin erikoistunut Wang ei halua vielä julistaa lajia kuolleeksi, vaikka hän myöntääkin tutkimustuloksen viittaavan vahvasti siihen, ettei baijeja enää ole.

Edellisen kerran tutkijat laskivat kiinanjokidelfiineitä vuonna 1997, eikä tuolloinkaan löydetty kuin 13 yksilöä. Viimeisimmästä virallisesta baijihavainnosta on jo yli kaksi vuotta.

Jos baiji on kuollut sukupuuttoon, se on ensimmäinen kovan kohtalon kohdannut nisäkäs 50 vuoteen.

Kiinanjokidelfiinejä on elänyt maapallolla yli 20 miljoonaa vuotta. Vielä sata vuotta sitten Jangtse-joessa eli arviolta 5000 baijia, mutta Kiinan nopea teollistuminen muutti niiden elinoloja rajusti.

Jangtsessa elää muitakin uhanalaisia eläinlajeja kuten kiinansampi ja evätön pyöriäinen.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme