Mainos

Kiinassa joudutaan joukkolahtaamaan koiria

Kiinalaiskaupungissa yli 36 000 kulku- ja lemmikkikoiraa on tapettu taistelussa raivotautia vastaan. Samaan aikaan maa pohtii lakiesitystä, joka tekisi tällaisen organisoimattoman harventamisen laittomaksi ja parantaisi eläinten asemaa.

Kiinalaisessa Hanzhongin kaupungissa 12 ihmistä on kuollut raivotautiin. Arvioidaan, että jopa 6 000 ihmistä on joutunut koiran puremaksi tai raapimaksi alkukesän aikana.

- Tietojemme mukaan raivotautia kantavien koirien määrä on kasvanut, joten epidemian ennaltaehkäisy ja hallinta on aloitettava välittömästi, sanoo alueen kaupunginjohtaja.

Kiinassa ensimmäinen eläinten hyvinvoinnin huomioiva laki on vasta luonnosvaiheessa.

- Kun laki menee läpi, voidaan olettaa Hanzhongin kaltaisten joukkotuhontojen loppuvan, sanoo professori Chang Jiwen. Hän on lakiehdotuksen taustavoimia.

Myös eläinsuojelujärjestöt ovat olleet huolissaan Hanzhongin eläinten joukkotuhosta.

Järjestöt ovat kritisoineet Kiinaa muutenkin eläimiin kohdistuneesta julmuudesta. Järjestöjen mukaan miljoonat eläimet, myös koirat ja kissat, menettävät henkensä esimerkiksi turkisbisneksen vuoksi. Eläimiä kohdellaan huonosti ja ne tapetaan usein epäinhimillisin tavoin.

(MTV3-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot