Mainos
Mainos

Kiinassa paikoin kylmin talvi yli 40 vuoteen

Kiinaa koettelee poikkeuksellisen kylmä talvisää. Osissa maata lämpötila on pudonnut alimmilleen yli 40 vuoteen.

Marraskuun lopusta lähtien keskilämpötila Kiinassa on ollut neljässä pakkasasteessa, mikä on yli asteen verran keskiarvoja kylmempää. Uutistoimisto Xinhuan mukaan koko maassa talvi on tähän mennessä ollut hyisin 28 vuoteen. Kylmintä on ollut Koillis-Kiinassa.

Pakkanen ja sakeat lumipyryt ovat sekoittaneet pahoin lento- ja tieliikennettä eri puolilla maata. Lentoliikenteessä on ollut pahoja myöhästymisiä, ja useita suuria teitä on jouduttu sulkemaan jäätymisen ja lumentulon takia.

Varotoimista huolimatta maanteillä on tapahtunut paljon onnettomuuksia. Esimerkiksi Jianxin maakunnassa Kaakkois-Kiinassa sadat autoilijat jäivät saarroksiin, kun moottoritiellä sattui ketjukolari huono kelin aikaan.

– En osannut odottaa tällaista tilannetta, joten minulla ei ole mukana lämpimiä vaatteita tai ruokaa. En voi muuta kuin odottaa, kertoi rekkakuski Yao Xuefeng.

Paikalliset asukkaat helpottivat autoilijoiden ahdinkoa kauppaamalla lämmintä ruokaa ja juomaa saarroksiin jääneille.

Säätieteilijät ennustavat, että tavallista ankarampi talvisää koettelee Kiinaa vielä ainakin viikon.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme