Mainos
Mainos

Kiinassa vakava AIDS-epidemia

Kiinan viranomaiset myönsivät tänään maan kärsivän vakavasta aids-epidemiasta. Hiv-tapaukset ovat lisääntyneet vuodessa kahdella kolmanneksella.

-Kuten monia muita maailman maita, myös Kiinaa kohtaa hyvin vakava hiv/aids-epidemia, varaterveysministeri Yin Dakui kertoi lehdistötilaisuudessa.

Viranomaiset vahvistivat myös aiemmat lehtitiedot siitä, että jopa kymmenettuhannet ihmiset ovat saaneet hiv-tartunnan veren myynnin yhteydessä.

Lähinnä maaseudulla maan keski- ja pohjoisosissa paljastuneita tapauksia saattaa olla jopa 100000. Ongelma on pahin Henanin maakunnassa, missä lehtitietojen mukaan on kyliä, joissa jopa 65 prosenttia ihmisistä on saanut tartunnan. Terveysministeriön mukaan koko maassa saattaa olla yli 600000 hiv-tartunnan saanutta tai aidsiin sairastunutta, joista suurin osa on saanut tartunnan suonensisäisten huumeiden käytön seurauksena.

YK on arvioinut, että vuonna 2010 sairastuneita saattaa Kiinassa olla kymmenen miljoonaa, mikäli merkittäviin toimiin ei ryhdytä. Kiinan terveysministeriö ilmoitti tänään neuvottelevansa useiden lääkevalmistajien kanssa maahan myytävien aids-lääkkeiden hintojen alentamisesta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme