Mainos
Mainos

Kiitospäivän paraatissa satoi nolo homma poliisin niskaan

New Yorkissa kiitospäivän paraatissa satanut paperisilppu on paljastunut varsin kiusalliseksi poliisin kannalta.

Viime torstaina järjestetyn paraatin konfettisade sisälsi nimittäin papereita, jotka olivat peräisin poliisasemalta.

New York Postin mukaan papereissa oli yhä luettavissa ihmisten yksityistietoja, kuten sosiaaliturvatunnuksia ja osoitteita sekä tapausta tutkineiden poliisien nimiä.

– Ystäväni seisoi edessäni ja hänellä oli pitkä pala paperisilppua kiinni takissaan. Huomasimme, että paperisilpussa lukee "sotu", niin kuin sosiaaliturvatunnus, paraatia seuraamassa ollut Ethan Finkelstein kertoi NY Postille.

– Aloimme poimia paperisilppua ja niistä löytyi kaikenlaista – syntymäpäiviä, osoitteita, tilitietoja.

Papereista löytyi myös maininta republikaanien presidenttiehdokkaan Mitt Romneyn autosaattueesta.

Silpun alkuperäksi on jäljitetty Nassaun poliisiasema Long Islandilla.

Poliisiaseman edustajat ovat kieltäytyneet kommentoimasta, kuinka paperit olivat päätyneet satamaan kulkueeseen.

Aiemmin Nassaun poliisitarkastaja Kenneth Lack totesi olevansa tapauksesta "erittäin huolissaan."

– Poliisilaitos aikoo tutkia asian sekä tarkastaa niitä menettelyjä, joilla poliisin asiakirjoja hävitetään, Lack totesi.

(MTV3 – AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme