Mainos
Mainos

Kiivaat taistelut jatkuvat Etelä-Ossetiassa - alueella täysi sotatila

Etelä-Ossetiassa taistelut venäläis- ja georgialaisjoukkojen välillä jatkuvat kiivaina. Tiedot rintaman tapahtumista ovat kuitenkin ristiriitaisia.

Etelä-Ossetian separatistit sanovat hallitsevansa täysin alueen pääkaupunkia Tshinvalia. Georgian presidentin Mihail Saakashvilin mukaan taas koko Etelä-Ossetia on georgialaisjoukkojen valvonnassa.

EU, Yhdysvallat ja Etyj puolestaan ovat ilmoittaneet lähettävänsä alueelle yhteisen valtuuskunnan sovittelemaan selkkausta.

Venäjän joukot ovat edenneet pitkin päivää Georgian rajan yli yhä syvemmälle itsenäistymään pyrkivän Etelä-Ossetian sisälle. Georgian mukaan aiemmin alueella nähtiin myös Venäjän Sukhoi-hävittäjiä.Venäjä sanoo tulleensa Etelä-Ossetiaan puolustamaan siellä asuvia Venäjän kansalaisia. Etelä-Ossetian asukkaista suurella osalla on Venäjän kansalaisuus. Etelä-Ossetia irtaantui Georgiasta yksipuolisesti vuonna 1991 ja siitä lähtien tilanne alueella on ollut kireä. Georgia kieltäytyy tunnustamasta Etelä-Ossetian erillistä asemaa.

Käynnissä sotatila

Georgian presidentti Mihail Saakashvilin mukaan kyseessä on selvä tunkeutuminen vieraan valtion alueelle.

- Meillä on venäläisiä tankkeja ja hävittäjiä alueellamme kirkkaassa päivänvalossa, Saakashvili sanoo.

- Minun on myös kerrottava, että georgialaisjoukot ovat pudottaneet kaksi venäläishävittäjää Georgian puolella, Saakashvili lisää.

Myös Venäjän pääministeri Vladimir Putin katsoo, että käynnissä on sota. Niin ikään maan presidentti Dmitri Medvedev on erittäin kovasanaisesti uhannut kostaa Georgialle iskut ja puolustaa Venäjän kansalaisten etuja.

Siviilejä ja rauhanturvaajia kuollut

Taisteluiden tarkkaa uhrilukua ei vielä tiedetä, mutta Etelä-Ossetian mukaan kuolleita siviilejä on jo satoja.

Etelä-Ossetian pääkaupungissa Tshinvalissa suuri osa väestöstä on suojautunut kellareihin pommituksen aikana. Silti kaduilla ja pihoilla näkyy ruumiita, kertoo venäläinen Vesti24 -uutiskanava.

Lisäksi uutistoimisto Interfaxin mukaan ainakin kymmenen venäläistä rauhanturvaajaa on kuollut taisteluissa. Päivän aikana iskut ovat levinneet laajalle Etelä-Ossetian konfliktialueen ulkopuolelle.

Lavrov: Tietoja etnisestä puhdistuksesta

Venäjä perustelee toimiaan Georgiassa myös sillä, että raporttien mukaan alueella tehtäisiin etnisiä puhdistuksia.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan Etelä-Ossetian kyliä tyhjennetään kansallisuusrajojen mukaan. Pakolaisten määrä kasvaa ja paniikki leviää, sanoo Lavrov.

Lavrov syyttää samalla länsimaita Georgian tukemisesta sotilaallisesti.

Rauhanomaista ratkaisua etsittin vielä toissapäivänä

Vielä toissapäivänä Etelä-Ossetian kapinnallisalueen ja Georgian edustajien oli tarkoitus istua yhteiseen neuvottelupöytään pohtimaan kireää tilannetta.Silloin Saakashvili puhui tulitaukotarjouksessaan täydestä autonomiasta ja erilaisista eduista Etelä-Ossetialle. Pian tarjouksen jälkeen Georgia aloitti kuitenkin piirityksen ja operaation tavoitteeksi ilmoitettiin perustuslaillisen järjestyksen palauttaminen ja Etelä-Ossetian oman hallinnon lopettaminen. Tänään aamulla Georgiassa julistettiin yleinen liikekannallepano, ja iltapäivään mennessä Georgia julisti joukkojensa "vapauttaneen" suurimman osan Tshinvalista ja sen ympäristöstä.

Hieman puolenpäivän jälkeen Georgia ilmoitti avaavansa pääkaupungin siviileitä varten evakuointikäytävän. Tbilisin kaupunginjohtajan Gigi Ugulavan mukaan Georgia halusi päästää kaupungista pois "naiset, lapset ja kaikki rauhalliset kansalaiset, jotka tahtovat lähteä Tshinvalista".

Evakuointikäytävän avaamista oli vaatinut mm. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme