Mainos
Mainos

Kim loisti poissaolollaan paraatissa

Pohjois-Koreassa on juhlistettu valtion 60-vuotista taivalta. Maan erakkomaisen johtajan Kim Jong-ilin odotettiin saapuvaan seuraamaan sotilasparaatia maan pääkaupungissaPyongyangissa, mutta häntä ei näkynyt paikalla, kertoo Japanin uutistoimisto Kyodo paikan päältä.

Ulkomainen mielenkiinto on kohdistunut Pohjois-Korean juhlapäivänä Kimin terveyteen.

Eteläkorealaisten lehtitietojen mukaan 66-vuotias Kim olisi saanut sairauskohtauksen viime kuussa. Pohjois-Korean viestimet eivät ole raportoineet Kimin julkisesta näyttäytymisestä kuukauteen.

Kimin otaksutaan kärsivän diabeteksesta ja sydänvaivoista, mutta hän itse torjui tiedot mielikuvituksen tuotteena viimevuotisella vierailulla Etelä-Koreaan. Hänen tiedetään tupakoineen ja juoneen runsaasti aiemmin.

Paraati ja sitä seuraava yleisö täytti suurelta osin Kim Il-Sung -aukion, jolle mahtuu kaikkiaan 100 000 ihmistä. Paraatissa nähtiin muun muassa ilmatorjunta- ja panssarintorjunta-aseistusta mutta ei panssarivaunuja tai ohjuksia.

(MTV3-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme