Mainos

Kiovassa tilanne kiristyy - telttaleirissä vaaditaan suuntaa EU:hun

Ukrainassa arviolta 10 000 presidentti Viktor Janukovitshia vastustavaa mielenosoittajaa on viettänyt yön pääkaupungin Kiovan keskusaukiolla. Täksi päiväksi mielenosoittajat suunnittelevat maanlaajuista lakkoa.

Mielenosoittajat ovat yöpyneet 20 valtavassa teltassa. Paikalla on käynyt oppositiopuolueiden edustajia ikään kuin kohottamassa "taistelutahtoa". Oppositio ja mielenosoittajat vaativat presidentin eroa.

Eilisiin mielenosoituksiin osallistui joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 350 000 ihmistä. Poliisin edustajan mukaan väkivaltaisuuksissa loukkaantui noin sata poliisia. Myös kymmenien mielenosoittajien kerrotaan saaneen vammoja.  

Eilinen mielenosoitus on suuruudeltaan jo vuoden 2004 oranssin vallankumouksen kokoluokkaa.

Protestit alkoivat yli viikko sitten, kun Janukovitsh ilmoitti, ettei allekirjoita kauppa- ja yhteistyösopimusta EU:n kanssa, vaan haluaa läheisempiä suhteita Venäjään. 



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot