Mainos
Mainos

Kivessyövän jälkeen vaarana toinen syöpä

Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan yhtenä syynä lisääntyneeseen sairastumisriskiin ovat syöpähoidot.

Kivessyövästä selviytyneillä on suurentunut riski sairastua toiseen syöpään. Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan vaara on sitä isompi, mitä nuorempana kivessyövän on sairastanut.

Yhtenä syynä lisääntyneeseen sairastumisriskiin ovat syöpähoidot. Esimerkiksi aiemmin käytetyt korkeat sädehoitoannokset näyttävät nostavan uuden taudin vaaraa. Myös solunsalpaaja- ja hormonihoidot voivat kasvattaa riskiä. Nykyään sädeannoksia on pienennetty ja sädetyksen kohdealueet ovat tarkentuneet.

Tutkimus perustuu vuosina 1943-2001 tehtyyn seurantaan, jossa oli mukana yli 40 000 kivessyöpäpotilasta Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Joukossa oli myös suomalaismiehiä. Uusia syöpiä ilmeni yli kaksituhatta.

Tutkimusartikkeli on ilmestynyt Yhdysvaltain kansallisen syöpäinstituutin julkaisemassa tiedelehdessä syyskuussa.

Kivessyöpä on hyvän ennusteen sairaus. Yli 90 prosenttia sairastuneista selviää taudistaan oireettomana kymmenen vuoden kuluttua. Useimmista syövistä poiketen siihen sairastuvat varsinkin nuoret.

Suomessa kivessyöpiä todettiin 2003 alle 90 ja siihen kuoli kahdeksan miestä. Suomessa kivessyöpä on harvinainen sairaus ja taudin ilmaantuvuus meillä on alimpia koko maailmassa. Esimerkiksi Tanskassa kivessyöpää on Suomeen verrattuna kolminkertaisesti. Sairauden syytä ei tunneta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme