Mainos
Mainos

Kivitystuomion käsittely alkoi Nigeriassa

Kuolemaantuomitun naisen valituksen käsittely on alkanut lykkäysten jälkeen. Päätös on määrä julkistaa syyskuussa.

Pohjois-Nigerian islamilainen tuomioistuin on alkanut käsitelemään lukuisten lykkäysten jälkeen Amina Lawalin kivitystuomiota koskevaa valitusta. Amina, 31, tuomittiin kuolemaan maaliskuussa 2002 avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Oikeuden on määrä julistaa päätöksensä kuukauden kuluttua.

Hänen ensimmäinen valituksensa hylättiin vuosi sitten, mutta tuomioistuin antoi puolustukselle kuukauden aikaa valittaa päätöksestä. Tuomioistuin korosti lausunnossaan, ettei lopullisen ratkaisun tekemistä saa enää siirtää.

Oikeudenkäynnin piti alkaa alun perin maaliskuussa. Puolustus vetoaa siihen, että Aminan avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi sai alkunsa ennen kuin islamilainen sharia-laki astui voimaan pohjoisissa osavaltioissa vuonna 1999.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme