Mainos
Mainos

Koira kuoli nieltyään purukumia – kaatui maahan ja alkoi täristä: "Menin paniikkiin"

Perhe menetti kolmevuotiaan koiransa odottamattomasti Yhdysvalloissa. Syynä oli purukumista löytyvä ksylitoli.

– Vitsailemme, että se oli minun kaltaiseni. Se tykkäsi syömisestä ja läheisyydestä, Christy Figlio kuvailee edesmennyttä koiraansa.

Video: Perheen koira oli perusterve, mutta menehtyi nopeasti syötyään purukumia.

Sekarotuinen Canon oli täysin terve, Tennesseessä asuvan perheen koira. Yhtenä iltana se kuitenkin lakkasi syömästä ja ryhtyi juomaan paljon vettä. Pian vesi tuli ylös oksennuksena.

– Se oli varoitusmerkki. Päätimme viedä koiran eläinlääkärille, Figlio kertoo.

Koira kaatui maahan ja alkoi täristä

Suonensisäisen nesteytyksen jälkeen Canon lähetettiin kotiin.

Mukaansa perhe sai antibiootteja sekä neuvon viedä koira ensiapuun, jos tilanne pahenee. Kotona Canonin tila huononi nopeasti.

– Menin paniikkiin, kun se kaatui maahan ja alkoi täristä, Figlio sanoo.

Perhe vei koiran nopeasti ensiapuun. Siellä he saivat tietää, että Canonin maksa oli pettämässä. Syynä oli makeutusaine ksylitoli. Se oli lähtöisin purukumista, jota perheellä oli kotonaan.

Myrkytys voi johtaa vakavaan maksavaurioon

– Ensimmäiset oireet ovat yleensä heikkous, lihastärinä ja kyvyttömyys seistä. Tämä kehittyy kohtauksiksi, kun koiran verensokeri laskee alemmas ja alemmas, eläinlääkäri Eva Evans kuvailee.

Ksylitoli voi aiheuttaa koiralle hengenvaarallisen myrkytystilan. Ksylitolin seurauksena koiran verensokeri romahtaa, ja myrkytys voi johtaa vakavaan maksavaurioon. Eläin on tärkeää viedä nopeasti lääkäriin.

– Se on todellinen hätätilanne ja kisa kelloa vastaan. Mitä kauemmin odotat, sitä pahemmin maksa vaurioituu, Evans sanoo.

"Tiesin, että emme veisi sitä enää kotiin"

Canonin tapauksessa ksylitolin aiheuttamat vauriot olivat liian suuret. Koiran tila paheni tunteja kestäneestä hoidosta huolimatta. Silloin perhe tiesi, että on aika päästää irti.

– Minä vain tiesin. Tiesin, että emme veisi sitä enää kotiin, Figlio kertoo.

Nyt perhe haluaa jakaa Canonin kertomuksen, jotta ihmiset olisivat tietoisempia kotonaan piilevistä vaaroista. Figlio toivoo, ettei kukaan muu joudu käymään läpi samaa kokemusta. Tapauksesta uutisoi CNN.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme